sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Faktoja hiusväreistä ja hiustenvärjäyksestä

Näin joulun alla ajattelin muistuttaa kaikkia hiustenvärjäyksen riskeistä. Hiuksia voi värjätä, mutta muutamakin asia kannattaa muistaa. Viimeaikojen uutisoinnit ikävistä kuolemista joiden epäillään aiheutuneen parafenyleenidiamiinista vielä lisäävät tätä tiedonjaon tarvetta.


Lähes poikkeuksetta kaikki hiusvärit ovat kemiallisesti aromaattisia amiineja. Lainsäädäntö sallii kosmetiikkadirektiivin määrätyin rajoituksin ja edellytyksin hiusväreinä käytettävän m- ja p-fenyleenidiamiinit sekä eräät niiden johdannaiset, lisäksi on muita tilapäisesti sallittuja värejä. 

Hiusvärithän ovat erittäin reaktiivisia kemikaaleja, joista monet erilaisissa tieteellisissä koejärjestelyissä aiheuttavat perimä- ym. soluvaurioita. Värikemikaalien on osoitettu tunkeutuvan ihon läpi elimistöön, minkä takia niiden pitoisuudet hiusväreissä on tarkasti rajoitettu. Tutkimustiedot niiden mahdollisesta riskistä lisätä alttiutta mm. eräisiin syöpätauteihin kampaajilla ja mahdollisesti jopa kuluttajilla ovat ristiriitaisia. 

Hiustenvärjäyksessä kannattaa muistaa seuraavia asioita:
- Harkitse tarkkaan hiusten värjäystä, pidennä värjäysväliä
- Alle 16-vuotiaiden hiuksia ei tule värjätä
- Kaikki kestovärit sisältävät parafenyleenidiamiinia(PPD) tai sen johdannaisia ja myös muita herkistäjiä
- Jos olet allerginen jollekin aineelle, lue ainesosaluettelo, älä myöskään värjää hiuksia jos olet saanut aiemmin allergisia oireita
- Jos hiuspohja on rikkoutunut tai ihottumainen, älä värjää hiuksiasi (terve iho pystyy suojautumaan paremmin)
- Tee hiusväripakkauksessa suositeltu herkkyystesti, etenkin jos on syytä epäillä allergiaa
- Noudata aina ohjeita, älä ylitä vaikutusaikoja
- Käytä aina suojakäsineitä, myös kun peset väriä pois
- Hiusvärejä ei saa käyttää kulmakarvojen tai silmäripsien värjäykseen
- Turvallisimpia vaihtoehtoja on kasvivärit, suoravärit, vaalennukset
- Myös kasviväreissä voi olla terästyksenä synteettisiä väriaineita
- Turvallisinta on värjätä hiukset ammattitaitoisen kampaajan luona.


Oman ammatin kannalta tämä on melko ikävääkin asiaa.. Kuitenkin ehkä tärkeintä olisi, että näiden kemikaalien käyttö olisi saatava pois amatöörien käsistä. Sellaista päivää vain tuskin tulee, kosmetiikkajättien volyymi on niin valtava. 
Miksi muuten jo ala-asteikäisten hiuksia värjätään ja jopa niin että vanhemmat sitä suosittelevat? 

1 kommentti:

  1. Näin on. Ehkä lisäisin tuohon listaan pari täsmennystä.

    Nykyinen virallinen käsitys "turvallisesta" hiustenvärjäysvälistä on lyhimmillään 5 vk. Raitoja jne. värjäyksiä voi tehdä kuin usein haluaa, kunhan värituotetta ei levitetä missään vaiheessa iholle.

    Lisäksi raskauden aikana ei suositella hapettuvien väriaineiden levittämistä iholle.

    Ammattilaisten tulisi levittää tietoa kuluttajiin päin, jotta ainakin lasten hiusten värjääminen saataisiin loppumaan. Uskoisin, että jokainen vanhempi lopettaisi sen, jos ymmärtäisi sallivansa lapsensa myrkyttämisen.

    Tsemppiä ja kiva lukea hyvää teksiä :-) terveisin

    VastaaPoista